September

Maanantai 25.9.

Tänään alko mun kuudes kouluviikko Saksassa! Oon saattanut aiemmin jo mainitakin, mutta koulu täällä on tosi erilaista verrattuna Suomeen, välillä hyvällä ja välillä ei-niin-hyvällä tavalla. Isoimpina eroina on opettajien teitittely ja sukunimillä puhuttelu, lack of koululounas, tuntien pituus (45 minuuttia), oppilaiden osallistuminen tunnilla ja hieman erilaiset oppiaineet. Täällä mulla on infoa, politiikkaa ja astronomiaa, jotka on aineet joita ei Suomessa ole. Suomen oppiaineista taas mulla ei ole kemiaa, psykologiaa, maantietoa, kuvista, opoa tai terveystietoa. Huomion arvoista on se, että sellaisissakin aineissa joita oon opiskellut sekä Suomessa että täällä, painotukset eroavat aivan älyttömän paljon. Esimerkiksi historiassa opiskeltiin yli kuukausi Ranskan vallankumousta, jonka vaiheet tiiän nyt vähintään yhtä hyvin kun Suomen sisällissodan. Matikassa hyppäsin suoraan lyhyen matikan kolmoskurssista pitkän matikan kahdeksanteen ja yhdeksänteen kurssiin, eli allekirjoitan täysin kaupunkitarinan jonka mukaan matikka Saksassa on haastavaa.

Maanantaisin mulla on kaks ekaa tuntia historiaa joka on mun toinen Leistungskurs, (matikka on toinen, uskokaa tai älkää) ja tänään aiheena oli vuoden 1848 vallankumoukset ja Vormärz. Mun historian opettaja on aivan ihana ja suuri syy siihen miksi maanantaiaamut ei tunnu ikäviltä. Mun historian ryhmä on aika pieni, 13 oppilasta, joten tunneilla kaikki osallistuu tosi aktiivisesti ja mun historian opettaja on yks niistä harvoista opettajista jotka ymmärtää sen että haluan osallistua opetukseen vaikka en aina ymmärrä kysymyksiä niin nopeasti että ehtisin viittaamaan. Hän on myös ainut opettaja joka tekee mulle omat testit ja kokeet (=vähemmän kysymyksiä), ja jopa korjaa sisällön lisäksi mun kielioppia joka on etenkin tässä vaiheessa aivan mahtavaa. Harmittelen useesti sitä, että erityisesti kavereiden kanssa puhuessa kukaan ei kehtaa korjata mun kielioppia eli otan kaiken kielioppiavun enemmän kuin ilolla vastaan.

IMG_2086.JPG

Toiset kaksi tuntia mulla on maanantaisin infoa eli informatiikkaa, jossa käsitellään lähinnä erilaisia salausjärjestelmiä kuten Enigmaa, Caesar Chiffreä ja DES:iä. Meidän opettaja infossa on tosi hyvä mutta oppiaineena info on haastavaa ja välillä tuntuu että istun pikemminkin ydinfysiikan syventävällä luennolla 😀 Viimeiset tunnit mulla oli grw:tä eli politiikkaa, jossa meillä on viimeset viisi viikkoa aiheena ollut Saksan vaalit. Ja koska vaalit oli eilen, analysoitiin tänään vaalien tulosta ja sitä faktaa, että asutaan yhdessä niistä kolmesta kaupungista Saksassa jossa äärioikeistopuolue AfD sai eniten ääniä. Itse olin tosi yllättynyt, koska mun silmissä Görlitz on tosi suvaitsevainen ja kansainvälinen paikka erityisesti siitä syystä, että ollaan Saksan itäisin kaupunki ja esimerkiksi meidän koulussa on (oman arvioni mukaan) lähes puolet puolalaisia oppilaita.

Huomenna mulla on fysiikan tunnilla testi, sitten astronomiaa josta on muuten tullut yks mun lempiaineista, sitten englantia ja sitten tennistä. Englannin ja tenniksen välissä mulla on hypäri koska mun tän viikon matikan tunnit on peruttu (sääli), ja meen hypärillä kirjastoon palauttamaan entiset ja lainaamaan uusia kirjoja perjantaina alkavaa syyslomaa varten. Täällä syysloma kestää kaksi viikkoa, ja ekan viikon oon perheen kanssa Itävallassa ja Unkarissa ja toisen viikon veljen kanssa Sveitsissä ja Etelä-Saksassa. Vaikka viihdyn (täälläkin) koulussa hyvin ja kouluun lähtö ei aamuisin oo vaikeeta – 6:07 herätys kylläkin pistää joskus haukotuttamaan – niin ootan kyllä innolla syyslomaa ja erityisesti Sveitsin lenkkimaisemia 😀 Ilmottauduin muuten eilen puolimaratonille, eli peukut pystyyn 22.10!

September

Sightseeing

Someone (hey mum) told me that I should write something on my blog because he (she) wants to read it so:

IMG_2274
Suunnistuskilpailu
IMG_2320
First black-and-white movie I’ve ever seen

IMG_2329IMG_2330

IMG_2334
Lenkkeily täällä on muuten pikkusen erilaista kuin Tyrnävällä, korkeuserot ❤
IMG_2354
From the museum
IMG_2355
Also from the museum
IMG_2367
Täällä ei tarjota kouluruokaa (tai siis on mahdollista ostaa kouluruoka mutta se on huhujen mukaan a. pahaa ja b. kallista) eli yleinen ratkaisu on ottaa eväät kotoa mukaan ja/tai käydä ostamassa tällainen (1,50€!!!) torilta
IMG_2380
Cute houses
IMG_2385
Poland

IMG_2386IMG_2389

Today I went to school – as always – with the bus that leaves after 7am. At the school I found out that I wouldn’t have my first four lessons (nice, I could have slept until 10am) so I first went for sightseeing for two hours and then to the gym. After a while of walking around I wasn’t even annoyed anymore by the fact that I could have slept for five hours longer because it was actually really nice just to walk around. And because it was early, everyone was at work or at school (or sleeping) so there was nobody else besides me. Eventually I ended up walking altogether for 10 kilometers and it was a really nice morning.

After school – really tough day by the way, only two lessons of German – I went for orienteering. I would have never believed that orienteering is so nice, I actually like it even more than I like going to the gym or jogging. You know, after jogging for an hour you are usually quite pleased with the fact that your training is now over and you can go and take a shower and just lie on the coach, but after orienteering I don’t feel like it, I actually feel a bit sad because the training is over. And running on the wood is totally different from running on the asphalt, it’s so beautiful and even though it’s much more difficult, it’s still better. Of course I’ve only done it for few times but so far I’ve felt this way so so far so good 😀

IMG_2391IMG_2393IMG_2394IMG_2395IMG_2396IMG_2397IMG_2398IMG_2399IMG_2403IMG_2404IMG_2405IMG_2406IMG_2412IMG_2418IMG_2419IMG_2420IMG_2424

August

First two weeks

14 days in Germany:

Two weeks ago on Saturday I flew from Oulu to Helsinki and on Sunday from Helsinki to Hamburg with eleven other exchange students. Both flights went fine, even with the fact that my both luggages were just a little bit overweighted (heh). I said goodbye to my mum and my sister already at the Oulu airport and I stayed the night between Saturday and Sunday at the airport hotel on Helsinki-Vantaa.

IMG_1965

On Sunday morning I met the other exchange students at the airport and after security check and boarding we were finally on the plane going to Germany. At the airport on Hamburg we waited like 6 hours for other exchange students (from Italy, USA, Sweden, Switzerland etc.) and when more or less everyone had arrived we headed to our orientation camps, half of us to Mölln and the other half to Lauenburg. The orientation camp lasted from Sunday to Friday, and those six days included lots of information (in German) about being an exchange student – even though I’m pretty sure that for most of us the best part of the camp was making new friends (and having new Instagram followers and adds on Snapchat).

IMG_1987IMG_2001IMG_2007IMG_2029

On Friday we travelled to our host families by trains. I had luck with my train because I didn’t have any changes, I just had to sit on one train from Hamburg to Dresden – although if I had fallen asleep I would have probably woken up in Praha. I traveled with two other exchange students and met two travelers from New Zealand so those four hours in train weren’t boring at all, which I had been preparing to.

IMG_2050IMG_2051IMG_2093

The first week in Görlitz went by really fast. I went to school on Monday and even though I don’t understand everything I (usually) know the subject we’re talking about. School subjects are a bit different than in Finland, for example I have astronomy which isn’t been taught in Finland. Maths is more difficult than in Finland (oon käyny Suomessa kolme lyhyen matikan kurssia ja täällä opetellaan pitkän matikan seiskakurssin asioita, jos koet hallitsevasi raja-arvot ja funktion jatkuvuudet ynnämuut niin ilmottaudu) but at least there’s challenge 😀

Kokonaisuudessaan eka viikko Görlitzissä on mennyt aivan älyttömän hyvin, oon saanut kavereita, löytänyt bussipysäkit välillä jopa ilman Google Mapsia, käynyt kirjastossa, lukenut, uinut, pyöräillyt, suunnistanut (jep, ihan oikeesti) ja eilen olin Altstadtfesteillä kaupungilla. Altstadtfest oli tapahtumana pirun hieno, Tyrnävän pottumarkkinat vietynä seuraavalle tasolle; paljon ihmisiä, huvipuisto, markkinat, kameleita (!!!), hyvää ruokaa ja seuraa.

Saksa sujuu päivä päivältä paremmin ja keskiviikkona teen elämäni ensimmäisen historian testin saksaksi – sanakirjan kanssa kylläkin, ei ihan ole vielä kaikki Ranskan vallankumoukseen liittyvät termit hallussa. Vielä pitää muistuttaa kavereita puhumaan hitaammin ja ei-niin-slangia-käyttäen mutta ainakin itse huomaa että joka päivä ymmärtää enemmän kun eilen ja uusia sanoja tarttuu paljon. Lukemisen oon huomannut hyvänä keinona saada lisää sanoja passiiviseen sanavarastoon, yleensä sitten kun kuulen sanan kaverin puheessa tai elokuvassa (oikeastaan kielen oppimisen kannalta ihan hyvä että kaikki elokuvat on täällä dubattuja), niin sana kertaantuu ja jää mieleen.

Summa summarum, mulla menee hyvin 🙂

IMG_2137IMG_2155IMG_2158IMG_2179

 

Before

Starting a blog

Hey!

I’m Lotta, a 17-year-old girl from Finland. My hobbies are Finnish baseball, traveling, learning languages, reading books, going to the gym and jogging. I’m also into learning and trying all kinds of new things and challenging myself with stuff I haven’t done before. The quintessential reason for this blog is the fact that I’m going to Germany as an exchange student from August 2017 to June 2018. I’m going to live in town called Görlitz, it’s the easternmost place in Germany and quite close to Poland and the Czech Republic.

kaufhaus-goerlitz_01.jpg

Because there are so many people in Finland wanting to know how I’m doing and what I’m doing, I decided that it’s easiest to write about my life in Germany in to the blog where everyone can read it. My exchange organization is YFU and I have heard several times that it’s not good to keep too much contact to your home country during your exchange year so it’s probably better to write about my German life here for all than for example on WhatsApp one by one for all my friends.

I got to know my host family a few days ago and I’m really excited because my family seems really nice: I have a host mum, a host dad, a host brother who is one year younger than me and a host sister who is almost exactly my age. There is also a older sister and a older brother in the family but they don’t live at home anymore. My school is called Augustum-Annen-Gymnasium and the school building itself is incredibly beautiful, it looks like a mix of a castle from Middle Ages and Hogwarts.

I’m probably going to write this mainly in English so that everyone can understand but maybe also in German, just for practice. I hope that this blog is useful and enjoyable not just for me but also to my close ones in Finland and for everyone who want to follow my exchange year in Germany.